Kaiken alku

syyskuu 1, 2007 at 12:46 pm (löpinää)

Moi kaikille!

Olen peruskoulun kuudetta luokkaa käyvä tyttö. Voitte sanoa minua gifuksi (gifu kirjoitetaan pienillä kirjaimilla ihan tarkoituksella). Tämä blogi toimii minulle sekä käsityöblogina ja päiväkirjana, toivottavasti viihdytte.

Niin, olen siis tässä kuussa 12 vuotta täyttävä tyttö. Älkää antako iän hämätä, todellisuudessa olen oikeastaan melko paljonkin ikäistäni kypsempi. Ja ei hätää, en ole ärsyttävä teinipelle jos sitä pelkäätte.

Harrastan jalkapalloa, valokuvaamista, käsitöitä ja lukemista. Jalkapalloa olen harrastanut n. 3 vuotta, kaksi vuotta muuten vaan kavereiden kanssa pelaillen ja yhden vuoden joukkueessa. Tämä on minulle todella rakas harrastus, ja siitä en aio luopua. Pelaan puolustajana, mutta satunnaisesti myös keskihyökkääjänä. Valokuvaamista olen harrastanut ainakin neljä vuotta eli kahdeksan vuotiaasta saakka. Tuolloin saimme ensimmäisen digikameramme, ja innostuin kuvailemaan. Silloin kohteena olivat kissat. Nykyisin kuvaan paljon muutakin. Erityisen paljon pidän lähikuvien ottamisesta. Käsitöitä olen tehnyt jo kuusi vuotiaasta saakka, jolloin opin neulomaan. Pian hallussa oli myös virkkaminen ja siitä se lähti. Nykyisin ei neulomiselle riitä tarpeeksi aikaa, mutta töitä valmistuu kyllä tasaiseen tahtiin. Uutena harrastuksena minulla on vaatteiden tuunaus eli “muokkaaminen.” En pääse kaupunkiin vaateostoksille kovin usein, ja viimeinkin kun saan uusia vaatteita nään jonkun päällä vaikkapa täysin saman laisen paidan. Tämä on erittäin rasittavaa. Se hyvä puoli tuunaamisessa on, ettei samanlaista vaatetta ihan heti kävele vastaan.

Tämä on viimeinen vuoteni ala-asteella, joten aion keskittyä koulunkäyntiin tavallista ahkerammin. Koulumenestys on aina ollut hyvä, mutta tahtoisin nostaa viidennen luokan kevättodistukseni keskiarvoa nykyisestä 8.4:tä ainakin 8.8:n.

Kestolinkki Jätä kommentti

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.